Thursday 30 August 2012

Elämänmuutos!

Nyt on edessä jännät ajat. Olin jo noin kuukausi sitten päättänyt, että päätän määräaikaisen sopimukseni työpaikassani monesta eri syystä riippuen, mutta lopullisen syyn siihen antoi loistava idea muuttaa myös eri paikkakunnalle! Olen alunperin kotoisin Valkeakoskelta, aivan Tampereen kupeesta ja nyt täällä Tampereella asunut reilut 3,5 vuotta. Eve, parhaana kaverinani ja ponihulluna tunnettu ihminen, asuu Porin vieressä ja nyt sitten päätin, että muutan Poriin marraskuun alussa, ajatuksella "why not?".


Fluttershyn reaktio on aika kuvaava. Itse olen Fluttershy, kaikki muut ihmiset ovat loput ponit.. :D Vanhemmilleni aion kertoa uutisen ensi viikolla. Tälläistä asiaa en aio puhelimessa kertoa ja olen ensi viikolla menossa vanhemmilleni. Varmastikin pitää minua hieman sekopäisenä, mutta enhän minä toiselle puolelle maailmaa ole muuttamassa :) Bussit ja junat kulkevat.

Eli koska muutto on edessä, täytyy vähän himmailla poniostoksia.. :( Rahaa on pakko säästää, jotta tämä asia saataisiin toimimaan. Jos näette minun hullaantuvan poniostoksista taas, torukaa!
Ongelmia muuton kanssa tulevat ensimmäisenä olemaan kissojen muuttaminen ja sitten pitää pitää hyvää huolta poneista muuton ajan! Mutta nämä kaikki asiat järjestyvät sitten ajallaan.

Mutta Dollyhairista tuli eilen paketti! Joten pääsen tänään kokeilemaan ekaa kertaa reroottamista :) Siitä sitten postausta myöhemmin.

--------------------------

Will move to a new city soon, closer to my best friend. My job here ends because i want it to end so i decided to move! Still need to tell that to my mom.. Since i have to safe money for moving, i can't buy many new ponies now. But after all that, i will! And my Dollyhair hairs came today, can start playing with those for first time! YEY :)

2 comments:

  1. Hyvä päätös. Kannattaa vaihtaa kaupunki, kun on mahdollista, ihan vaikka vain mielijohteesta. Aina pääse takaisin, jos ei tykkää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Itekin olen sitä mieltä, että päätös on hyvä. Kuitenkaan mulla ei vielä ole mitään syytä, miksi en voisi muuttaa ja nähdä vähän muutakin maailmaa. Nyt kun saan vielä ensi viikolla vanhemmat vakuuteltua siitä, ettei tämä ole maailmanloppu.. :D

      Delete